Syyskuun miitit ovat olleet varsin runsasväkisiä; osallistujia on ollut Arkitossun kahdestakymmenestä Vinomiitin kahteenkymmeneenviiteen. Uusia kävijöitä on ollut syyskuun miiteissä yhteensä kahdeksan. Koska miitit eivät toteudu ilman vetäjiä, olemme perustaneet miitinvetäjille oman kanavan Baletin Discordiin. Mikäli koet kiinnostusta vetää miittejä, ole yhteydessä hallituslaisiin, niin lisäämme sinut kanavalle! Järjestämme marraskuussa lyhyen perehdytyksen miittien vetämiseen, jotta myös vetäjän kyvyistään epävarmat kiinnostuneet pääsevät matalalla kynnyksellä mukaan.
Vakiintuneiden Tossumiitin, Vinomiitin ja Arkitossun lisäksi syksyllä on tiedossa jälleen Teematossuja, joista jo tänään torstaina järjestettävän Primal: turvallisuus -miitin lisäksi on varmistunut lokakuun 10. järjestettävä Marginaalissa, jossa pääsee keskustelemaan vertaistukihengessä omista valtavirrasta poikkeavista fetisseistä ja kinkeistä. Myös muita Teematossuja on suunnitteilla, joten kannattaa seurata Baletin kalenteria!
Suosittu Sidonnan alkeet -työpaja järjestetään taas lokakuun 12. ja sen liput ovat nyt myynnissä verkkokaupassamme. Lisää sidontatyöpajoja on luvassa marras-joukukuussa, jolloin järjestetään Suspensio- ja Predikamentti-työpajat. Sidonnan lisäksi myös muista teemoista on suunnitteilla työpajoja, ja ilmoittelemme niistä kun ne varmistuvat.
Baletin syksyn kohokohta on Fetish Club Halloween - Circus, joka on Baletin kuluvan vuoden dresscode-tapahtuma. Pukokoodiin sopivia tyylejä ovat kinky, fetish, lateksi, pvc, nahka, halloween, kauhu, sirkus, karnevaalit ja naamiaiset. Dresscodevahdit tarkastavat, että saapuvien bilevieraiden asut täyttävät dresscoden vaatimukset. Jos sinulla on epäilystä oman asusi sopivuudesta, ole matalalla kynnyksellä yhteydessä hallitukseen esimerkiksi Discordin kautta tai osoitteeseen
Baletin uusi etiketti vahvistettiin keväällä ja toimintasuunnitelman mukainen häirintäyhdyshenkilöiden kouluttaminen ja toiminnan jalkauttaminen käytäntöön jatkuu. Baletin jäsen- ja kävijäkysely on ollut auki kesän, ja sulkeutuu kuluvan viikon perjantaina, joten jos et ole vastannut kyselyyn, ehdit vielä vastaamaan! Kyselyä puretaan tiistaina 30.9. järjestettävässä Suunnittelumiitissä, joka on avoin kaikille yhdistyksen jäsenille.
Yhdistyksen syyskokous järjestetään lokakuun 13. Sääntömääräisten asioiden lisäksi yhden tehtävänsä jättävän tilalle valitaan hallitukseen jäsen loppuvuodeksi.

