Turun Baletti: Spektri
Aika: 8.3.2025  klo 16.30-00.00
Paikka: Taiteen talo, A-rakennus, 2. kerros (Nunnankatu 4)
Liput: 15/20/25 € (vain ennakkomyynti holvi.turunbaletti.fi)
K18 / Ei dresscodea

Liput tulevat myyntiin 8.2.2025

 

> Selkokielinen versio

Hyppää rohkeasti Turun Baletin uusimman konseptin  Spektrin pyörteisiin. Näe, kuule ja tunne bileet kirkkain aistein. BDSM on paljon muutakin kuin nahan mustaa ja verenpunaista, sen alle mahtuu koko kirjo erilaisia nautintoja.

Turun Baletti ylpeänä esittelee jo toistamiseen Spektrin, juhlan joka sai alkunsa jäsenistön toiveista ja syntyi aktiivien uutteran työn tuloksena. Näihin saavutettavissa tiloissa järjestettäviin juhliin kuuluu hauskanpito, yhteisöllisyys ja kinkyys seksuaalisuuden parissa päihteettömästi.
Paikan päällä Taiteiden talon toisessa kerroksessa on tuttuun tapaan Baletin dungeonlaitteita bilekansan ilona ja lisäksi on luvassa esityksiä tunnelmaa siivittämään!

Tapahtumassa ei ole dresscodea, joten tule sellaisena kuin tunnet olevasi parhaimmillasi. Asusi voi olla kaikkea syntymäasusta aina upeimman juhla-asun loistoon tai jos kiiltävä lateksi tai lämmin nahka innostaa niin mainiota! Emme myöskään vierasta pörröisen villapaidan ja farkkujen tuomaa tunnetta, joten halutessasi myös arkisempikin pukeutuminen on varsin toimiva. Otathan kuitenkin huomioon, että jos päädyt tulemaan vailla rihman kiertämää niin otathan istuinalusen kuitenkin mukaan.

Koko juhlatilassa ollaan vain sisäkäyttöön varatuilla kengillä, villasukilla tai muilla valitsemillasi sisäjalkineilla, ulkokengät ja rapa jää narikkaan. Köysimatoille mennään ehdottomasti vain ilman kenkiä.

Kunnioitamme toki talossa liikkuvaa muuta väkeä emmekä missään nimessä esiinny juhlatilan ulkopuolella alasti tai muuten huomiota herättävästi pukeutuneena. Paikalla on joitain vilttejä mihin kietoutua wc-käyntejä tai tupakkapaikalla pistäytymistä varten. Kun poistut juhlatilasta otathan myös puheissasi huomioon sen että kuulijoina voi olla ulkopuolisia.

Juhlien aikataulu: 


16.30-17.00 Saapuminen ja lipuntarkastus

17.00-18.00 Lämmittelyharjoituksia

18.00-18.30 Saapuminen ja lipuntarkastus

18.45-19.30 Alkusanat ja esitykset

18.30-19.30 Ei sisäänpääsyä 


19.30→ Sisäänpääsy tapahtuu soittamalla ovessa löytyvään numeroon, staff tulee alaovelle ja tarkistaa lippusi. Varauduthan odottamaan hetken.

00.00 Juhlat päättyvät


Kuinka lunastan pääsyni juhliin? 

Liput saa ostettua Turun Baletin verkkokaupasta osoitteesta https://holvi.turunbaletti.fi.
Lipunmyynti alkaa 8.2.2025 kello 18.00 ja päättyy torstai 6.3. kello 18.00 tai lippujen loppuessa. 
Tapahtumaan on lisäksi varattu rajallinen määrä alennuslippuja tiukassa taloudellisessa tilanteessa oleville. Näiden lippujen alennuskoodin saat ottamalla yhteyttä Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. ennen lipun ostoa.
Henkilökohtainen avustajasi pääsee mukaan ilman erillistä lippua tai ennakkoilmoittautumista. Tilaisuuden luonteen vuoksi ei opaskoiria voi ottaa mukaan.

Viihdykettä?

Ennen varsinaisten juhlien alkua tarjolla on mahdollisuus tutustua juhlatilaan, virittäytyä tunnelmaan ja rohkaistua ohjattujen lämmittelyharjoitusten parissa. Lämmittelyharjoituksiin osallistuminen ei ole pakollista. 

Juhlien alussa on muutamia tapahtuman henkeen sopivia esityksiä. Niissä saattaa olla elementtejä jotka voivat tuntua joidenkin mielestä vaikeilta tai jopa ahdistavilta. Huolehdimme sekä esiintymispaikkojen valinnalla että alkujuonnolla siitä että osallistujat pystyvät halutessaan välttämään näkemästä sellaista mitä eivät halua.

Turun Baletin puolesta ei juhlissa ole "talon piiskuria" mutta siinäpä oiva syy tutustua uusiin ihmisiin, kuka tietää vaikka piiskuri löytyisi pidemmäksikin aikaa. Muista silti kysyessä kohteliaat tavat ja kieltäytymisen mahdollisuus - kukaan ei ole velvollinen leikkiseuraksi.

Mitä muuta saatan nähdä?

Tässä tapahtumassa on mahdollisuus toteuttaa erilaisia BDSM-leikkejä ja seksuaalisia tekoja, joten näitä tulet melko varmasti näkemään. Alastomuus on myös sallittua. Kenelläkään ei tietenkään ole velvoitetta edellä mainittuihin, mutta nyt on halukkaille puitteet kohdillaan niitä ajatellen.
Tapahtumassa on mahdollisuus niin sanotuille riskileikeille, joten jos kurkit niille varattuun paikkaan saatat nähdä esimerkiksi neulotusta. Mikäli haluat toteuttaa riskileikkejä ole yhteydessä osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. viimeistään 1.3.2025 ja kerro millaisia asioita sinulla on mielessäsi.

Mihin laitan omaisuuteni säilöön?

Juhlissa on omatoiminen narikka. Takkikoukkua ei riitä kaikille eikä sinne kyllä lelukassia saisikaan ripustettua. Varaa mukaan oma kassi tavaroillesi joita et halua kantaa mukanasi. Jos haluat olla varma ettei kenkäsi sekaannu toisen juhlijan jalkineiden  kanssa, ota niille mukaan oma pussi. Ulkokenkiä ei käytetä tässä tilaisuudessa. Kassien sijoittamiseksi on narikkatilassa lattiatilaa ja muutamia pöytiä. Paikalla on teippiä ja tusseja jolla voit merkitä omat tavarasi sekaannusten välttämiseksi. 

Arvotavarat ja muut pienet esineet kulkevat mukanasi valitsemallasi tavalla. Puhelimia ei tässä tapahtumassa tarvitse jättää oman onnensa nojaan vaan kamerat teipataan jo lipuntarkastuspisteellä ennen juhlatilaan astumista.

Pyörätuolin renkaiden mahdollista putsaamista varten löytyy pyyhettä ja apua on tarjolla.
Narikan yhteydessä on vaatimaton unisex-vaatteidenvaihtotila. Suurta yksityisyyttä ei siis ole odotettavissa mutta juhlatamineet saa kyllä ylleen jossei ole pukeutunut jo majapaikassaan.

Missä ja miten me juhlimme?

Taiteen talon toisen kerroksen ns. suuressa pääsalissa on luontevaa seurustella, sessioida ja seurata muiden leikkejä. Jos yleisö on erityisen mieleen, voit valita sen laitteen minkä eteen on asetettu tuoleja katsomoksi! Tapahtumassa on köysittelyalue pehmeine alustoineen ja käytössä on myös riiputusteline.

Darkkarin puolella myös genitaaliseksi on sallittua ja kyllä sieltä muutama laitekin löytyy jotta pääsee toteuttamaan itseään monipuolisesti ilman turhia siirtymiä.  

Tänä vuonna meillä on myös pikkuinen kahvio, jossa on saatavilla pikakahvin ja pussiteen lisäksi pizzaviipaleita (juusto- ja salamiversiot ), hedelmiä ja jotakin pientä makeaa. Erityisruokavalioita ei ikävä kyllä pystytä huomioimaan. Kahvio on avoinna klo 19.30-20.00 ja 22.00-22.30. Maksutapana on ainoastaan kolikot, varaathan pikkurahaa. Kylmää vettä on tarjolla ilmaiseksi. Otathan oman pullosi mukaan täytettäväksi!

Sitävastoin sisääntuloalueella, narikassa, pukeutumistilassa ja vessoissa ei sessioida eikä harrasteta seksiä. Hiljainen huonekaan ei ole sessioita varten vaan se on varattu jälkihoidolle, levolle ja rauhoittumiselle. Ohjeita eri tilojen käytöstä on paikan päällä kirjallisena ja aina voit kysäistä staffilta mikäli olet jostain asiasta epävarma. 

Saisinko esteettömyystiedot, kiitos?

Taiteen talo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Turun keskustassa. Kulku juhlatilaan tapahtuu A-talon (Tehdasrakennus) oven kautta. Nunnankadun puolella on portti, ja jotta pääsee A-talon pääovelle tarvitsee ensin ylittää lievästi kalteva ja epätasainen piha noin 30-40 metrin matkalta. Taiteen talon sisäpihalle on portti joka voidaan tarvittaessa järjestäjien toimesta avata takseille ja muille saattokyydeille. Muutoin kaikki ajoneuvoliikenne ja pysäköinti on ehdottomasti kielletty sisäpihalla. Lähimmät parkkipaikat ovat Nunnankadulla ja lähialueilla. 

Kulku pääovesta on esteetön. Ovenavauspainike on oven oikealla puolella. Tapahtuma on rakennuksen toisessa kerroksessa. Pääovesta kuljettuasi pääset ylös  joko heti oikealla puolella olevia rappusia pitkin tai hissillä. Hissin löydät ovelta avautuvan käytävän päästä, vasemmalta puolelta. Hissi on iso. Hissin molemmat ovet saa auki ja sinne mahtuu useampi ihminen samaan aikaan. Hissin ovet ovat painavat eivätkä avaudu automaattisesti. Painikkeet ovat korkealla.

Mikäli tarvitset apua sisäänpääsyssä otathan yhteyttä Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. -sähköpostin kautta lipunoston yhteydessä.

Esteetön wc löytyy ensimmäisestä kerroksesta. Muut wc-tilat löytyvät toisesta kerroksesta. Wc-tilat ovat yhteisiä muun talon kanssa ja niihin kuljettaessa pyydetään huomioimaan että talossa saattaa olla muita, tapahtumaan liittymättömiä ihmisiä paikalla.

Tila on valaistu erivärisillä valoilla jotka eivät vilku. Ikkunat peitetään suurilta osin joten tila on pääosin melko hämärä. Tilassa soi tapahtuman aikaan musiikki, mutta äänenvoimakkuus pyritään pitämään kohtuullisena.

Tapahtumassa on erillinen, ovilla rajattu hiljainen huone rauhoittumiseen ja latautumiseen. Siellä ei sessioida vaan voidaan esim. toteuttaa jälkihoitoa. Huonetta ei ole kuitenkaan tarkoitettu hengailutilaksi pidemmäksi aikaa sillä haluamme mahdollistaa mahdollisimman monelle tilan rauhallisen käytön. Tilaan sopii useampi seurue samaan aikaan, mutta annetaan omaa rauhaa muille huoneessa olijoille.

Sisustuskankaiden mahdolliset helmat ja narut sijoitellaan niin etteivät ne estä kulkua.

Koska tapahtuman tarkoitus on olla saavutettavissa mahdollisimman monelle pyydämme ottamaan huomioon, että juhlissa ei ole sallittua käyttää voimakkaita hajusteita, eli jätä pois hajuvesi, partavesi sekä voimakkaasti tuoksuva kosmetiikka sekä hiustuotteet.

Mitä päihteettömyys tarkoittaa? 

Näissä juhlissa juhlimme selvin päin, ilman alkoholia ja luonnollisestikin ilman mitään laittomia päihteitä. Tupakointi on sallittua sisäpihalla sille erikseen osoitetulla paikalla.

Huomioithan että sisäänpääsy voidaan evätä jos lipuntarkastajalla herää epäilys päihtymyksestä. Mikäli epäilys saattaa syntyä aiheetta esim. terveydellisistä syistä, otathan halutessasi yhteyttä etukäteen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. niin hoidamme tilanteen huomiota herättämättä.


Entä jos joku ottaa kuvan minusta?


Kaikenlainen taltiointi niin kuva-, ääni- kuin videomuodossa on tapahtumassa täysin kiellettyä. Kännykän kamerat teipataan ennen juhlatilaan saapumista. Tästä säännöstä poikkeuksena on erikseen nimetyn valokuvaajan ottamat kuvat esiintyjistä sekä selfiepiste vaatteidenvaihtotilan yhteydessä. Selfiepiste on käytössä vain silloin kun pukeutumistilassa ei ole muita. Selfiepisteen ohjeet löydät kirjallisesti paikan päältä.

Onko juhlissa jotain muita sääntöjä?
Kyllä on. Noudatamme bileissä Turun Baletin etikettiä ja turvallisemman tilan periaatteita. Tutustuthan etikettiin etukäteen huolellisesti osoitteessa turunbaletti.fi/toiminta/etiketti.

Mikäli etikettiä ja turvallisemman tilan sääntöjä rikotaan on järjestäjillä oikeus poistaa henkilö tapahtumasta. 
Ota matalalla kynnyksellä yhteyttä staffiin (jotka tunnistat Baletin staff-kaulanauhoista) mikäli pohdit jotain käytännön asiaa, jos haluat kysyä jotain tai jos kohtaat häirintä-tilanteen  Jälkikäteen yhteydenoton voi tehdä Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. mutta  asiat selviävät usein  parhaiten  heti paikan päällä. 


SELKOKIELINEN VERSIO

Turun Baletti: Spektri
8.3.2025 klo 16.30-00.00
Taiteen talo, A-rakennus

Tule mukaan Turun Baletin Spektri-juhlan pyörteisiin. Tilat ovat saavutettavat ja tilaisuus on päihteetön. Juhlissa on kinkyilyä, seksiä ja yhteisöllisyyttä.

Bileet ovat Taiteiden talon toisessa kerroksessa. Mukana on Baletin dungeonlaitteita ja esityksiä!

Tapahtumassa ei ole dresscodea eli pukeutumisohjetta.

Voit pukeutua juhlatilassa:

  •     juhlavaatteisiin
  •     fetissimateriaaleihin (esim nahka, kumi, latex, rooliasu)
  •     kinkyhenkisesti
  •     alasti (ota mukaan oma istuinalusta)
  •     tavalliset vaatteet (esim. huppari ja farkut)

Käytävässä  tai ulkona ei voi olla alasti tai vähissä vaatteissa. Voit lainata vilttiä wc-käyntejä tai tupakkapaikalle menoa varten.


Aikataulu

16.30-17.00 Saapuminen ja lipuntarkastus

17.00-18.00 Lämmittelyharjoituksia

18.00-18.30 Saapuminen ja lipuntarkastus
 
    
18.45-19.30 Alkusanat ja esitykset - Ei sisäänpääsyä tällä aikaa

18.30-19.30 Ei sisäänpääsyä 
 
    
 
19.30→   Jos tulet klo 19.30 jälkeen:

  •       soita puhelimella. 

Numero löytyy alaovelta. Staff tulee tarkastamaan lippusi. Sinun täytyy  odottaa vähän aikaa..

00.00 Juhlat päättyvät

Liput

Lipun voi ostaa osoitteesta: https://holvi.turunbaletti.fi. Lippu pitää ostaa etukäteen.

Lipunmyynti alkaa lauantaina 8.2.2025 kello 18.00  

Lipunmyynti loppuu torstai 6.3. kello 18.00 tai lippujen loppuessa

Jos rahasi ovat vähissä voit pyytää alennuskoodin. Pyydä koodi ennen lipun ostamista osoitteesta Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Esitykset ja ohjelma

Juhlien alussa on esityksiä. Esitykset voivat olla ahdistavia. Esityksiä ei ole pakko katsoa. Juhlatilassa voi mennä toiseen paikkaan esityksen ajaksi.

Juhlissa ei ole piiskaajaa järjestäjien puolesta.

Mitä muuta saatan nähdä?

  •     BDSM-leikkejä
  •     seksuaalisia tekoja
  •     alastomuutta
  •     riskileikkejä eli esimerkiksi verta ja neuloja  (jos katsot sermin taakse)
            - jos haluat osallistua riskileikkeihin tekijänä, kysy lupa helmikuussa Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Narikka

Juhlissa on omatoiminen narikka. Narikkaa ei valvota. Ota mukaan iso kassi johon tavarasi mahtuvat. Kassin tai takin voi merkitä teipillä ja tussilla.

Ulkokengät jäävät narikkaan. Voit ottaa sisäkengät tai villasukat mukaan.

Älä jätä narikkaan arvokkaita tavaroita. Kuljeta ne mukanasi.

Puhelin saa olla mukanasi juhlissa. Puhelimen kameroiden eteen laitetaan värikäs teippi lipuntarkastuspisteessä. Näin kaikki näkevät ettei kuvia voi ottaa.

Pyörätuolin renkaat puhdistetaan narikassa. Narikassa on siihen pyyhe ja voit pyytää apua.

Voit vaihtaa vaatteet juhlapaikalla. Pukeutumistilassa on myös muita ihmisiä . Pukeutumistila se on kaikille sukupuolille yhteinen.

Juhlapaikka

Taiteen talon toisessa kerroksessa suuressa pääsalissa.

Pääsalissa on:

  •     Seurustelualue.
  •     Dark room eli darkkari ison sermin takana. Darkkarissa seksi on OK.
  •     Dungeonlaitteita.
  •     Yhden laitteen edessä on katsomo josta saa katsella.
  •     Riskileikkialue pienen sermin takana.
  •     Narikka ja vaatteidenvaihtopiste.

Vasemmanpuoleisessa takahuoneessa on:

  •     Hiljainen huone levolle ja jälkihoidolle. Hiljaisessa huoneessa ei saa sessioida.

Oikeanpuoleisessa takahuoneessa on:

  •     Köysittelyalue, ei kenkiä.
  •     Riiputusteline käytä vain valvojan läsnäollessa.

Sisääntuloalueella, narikassa, pukeutumistilassa ja vessoissa ei saa sessioida. 

Sessioida voi pääsalissa ja oikeanpuoleisessa takahuoneessa.

Paikan päällä on kirjoitetut ohjeet tilojen käytöstä. Voit myös kysyä staffilta neuvoa.

Esteettömyystiedot

Juhlapaikka Taiteen talo Turun keskustassa. 

Sisäänkäynti A-talon (Tehdasrakennus) pääoven kautta. Nunnankadun puoleiselta portilta ovelle on lievästi kalteva, epätasainen piha 30-40 metrin matkalta. Saattoliikenne autolla on mahdollista pääoven välittömään läheisyyteen kun asiasta sovitaan etukäteen.

Pääoven kulku on esteetön ja ovenavauspainike on oikealla puolella. Sisääntullessa rappuset ovat oikealla puolella. Hissi on käytävän perällä vasemmalla. Edessä avautuu käytävä jonka päässä vasemmalta löytyy iso hissi. Hissin molemmat ovet saa auki ja hissiin mahtuu useita henkilöitä samaan aikaan. Hissin ovet ovat painavat. Hissin painikkeet ovat korkealla eikä hissin ovi avaudu automaattisesti, mikäli tarvitset apua olethan yhteydessä etukäteen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. -sähköpostin kautta. 
 
Juhlasali on 2. kerroksessa.

Esteetön wc on ensimmäisessä kerroksessa.

Muut wc-tilat löytyvät toisesta kerroksesta. 

Wc-tilat ovat yhteisiä muiden taloa käyttävien ihmisten kanssa. Älä mene niihin alasti tai vähäpukeisena. Älä puhu siellä ollessasi bileisiin liittyviä asioita.

Tilassa on erivärisiä valoja ja tila on pääosin melko hämärä.

Tilassa soi musiikki. Musiikin äänenvoimakkuus vaihtelee illan aikana.

Tapahtumassa on hiljainen huone. Se on oven takana. Sinne voi mennä rauhoittumaan ja latautumaan. Siellä voi tehdä jälkihoitoa. Hiljaisessa huoneessa voi olla muitakin. Sisustus sijoitetaan niin etteivät ne estä kulkua.

Älä käytä voimakkaita hajusteita.

Päihteettömyys

Ei alkoholia juhlien aikana eikä etukäteen. Sinun pitää olla selvä.

Ei laittomia päihteitä juhlien aikana eikä etukäteen.

Tupakointi on sallittua sisäpihalla sille osoitetulla paikalla.

Jos sinua luullaan päihtyneeksi tai humalaiseksi et pääse sisään. Jos sinulla on sairaus, jonka takia sinua voi luulla humalaiseksi, laita sähköposti ja kerro siitä niin pääset sisään. 

Kuvaaminen ja tallentaminen


Tapahtumassa ei saa:

  •     ottaa kuvia
  •     ottaa videota
  •     tallentaa ääntä

Puhelimen kamerat teipataan käytävässä. Teippi on värikästä. Teippiä on lipuntarkastuspisteessä. 


Kuvan voi ottaa vain:

  •     Luvan saanut valokuvaaja esityksestä.
  •     Omakuva selfiepisteessä. Selfiepiste on vaatteidenvaihtotilassa. Kuvan voi ottaa vain silloin kun siellä  ei ole muita.

Selfieohjeet:

  •     Muita tai muiden tavaroita ei näy kuvassa.
  •     Kuva otetaan seinää vasten.
  •     Kukaan muu ei huolestu että joutuu vahingossa kuvaan.

Selfieohjeet voit lukea selfiepisteellä.

Säännöt ja etiketti

  •     Turun Baletin etiketti
  •     Turvallisemman tilan periaatteet

Lue nämä etukäteen huolellisesti: https://turunbaletti.fi/toiminta/etiketti

Jos rikot etikettiä ja turvallisemman tilan sääntöjä sinut voidaan käskeä lähtemään tapahtumasta.

Ota yhteys staffiin heti jos:

  •     Sinua häiritään.
  •     Huomaat että toista häiritään.
  •     Haluat tietää jonkin käytännön asian juhlista.
  •     Haluat kysyä jotain muuta.

Juhlan jälkeen voit ottaa yhteyttä kaikista näistä asioista sähköpostilla Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Staffilaisilla on Baletin staff-kaulanauha.

Kuva STAFF-kaulanauhasta

Kuva staff oranssista kaulanauhasta jossa on kyltti baletin logolla

 

 

LOPPU

 

TULEVAT TAPAHTUMAT